Heinolan pormestari

Pääsin perille Heinolaan 15 tunnin matkustamisen jälkeen. Mulla oli matkassa kamat seuraaville viidelle viikolle, kaksi skeittilautaa ja basso. Tsemppasin vielä sen viimeisen pari kilsaa kävellen syysyössä sateessa ja metsästäen hotelli Kumpelia joen mukaan navigoiden. Akku oli tietysti jo loppunut, joten vaihtoehdot nukkuvassa Heinolassa oli joko löytää perille tai nauttia suomen syksystä. 

Vaikka olinkin matkustanut pitkään, en millään malttanut mennä nukkumaan. Päässä pyöri kaikki se työ, jonka olin jo tehnyt, ja halusin alkaa heti kuvaamaan. Tavaroiden laittoon meni mukavasti 20 minuuttia, mutta sen pidempää helpotusta en levottomuuteeni saanut. Huoneessa oli oma parveke, jonne päädyin istumaan tupakkakartongin kanssa. Olin jo aikaa sitten päättänyt, että mun tekemä Tuukka polttaa ketjussa. Muutama laittisavuke myöhemmin vetäydyin yskien sänkyyn potemaan vitutusta. 

Kun lopulta tavattiin Tatun ja Tepon kanssa Kumpelissa, pistettiin treenis pystyyn niiden huoneeseen. Tepolla oli kapulat, mulla basso ja Tatulla skeba. Oli kyllä hienoo, vaikkei sitä kenellekään olis kehdannut soittaa. Kyllähän me ensin yritettiin käytävälläkin soittaa, mutta tuotantopäällikkö Julia oli sitä mieltä, ettei yöllä huonosti soitetun punkin kulttuuriarvo välttämättä riitä, jos muut vieraat valittaa meistä jo ekalla viikolla. 

Niinpä me sitten käännyttiin Heinolan pormestarin, "Hemin", puoleen, joka oli myös elokuvan järjestäjä ja jolla oli kuulemma kaupungin kultainen avain. Olin lukenut Apulannan kirjan ja tuntui hauskalta mennä hattu kourassa pyytämään avaimia treenikselle, koska me ei voitu soittaa muualla. Eikä Hemi järjestänyt vähempää, kuin pääsyn Sahalle - sille oikealle ja alkuperäiselle Apiksen treenikämpälle! 

Me treenattiin Sahalla lähes kaikki meidän vapaa-aika. Mimosa kuvasi kahta leffaa yhtäaikaa ja Roope juoksi koirien kanssa keikoilla, joten treenattiin lähes aina kolmistaan. Oli tosi kova näyttämisen tarve, koska haluttiin soittaa leffassa itse. Me oltiin aluksi bändinä pahasti takamatkalla ja vaikka Apulantakin oli alkuaikoina soittanut huonoa ja räkäistä punkkia lujaa ja epävireisesti, niin kyllä me onnistuttiin kuulostamaan vieläkin huonommilta. 

Mä aloin videoimaan meidän treenejä ja muuta kimpoilua. Yhtenä päivänä Sahalla me kuvattiin "Mitä kuuluu". Olin tosi ylpee, kun sain näyttää sen Tuukalle ja maestro Wirtaselle. Me oltiin soitettu bändinä kokonainen biisi ja sen pysty jopa tunnistamaan!

Oli onni että kuvaukset oli aikataulutettu edes jotenkin kronologisesti niin, että ehdittiin Tepon ja Tatun kanssa treenaamaan muidenkin edestä. Tatu soitti usein sooloja huoneessaan ennen nukkumaanmenoa ja Teppo kävi jopa yksinään Sahalla, jos oli taukoa kuvauspäivien sisällä. 

Treenin paljoudesta huolimatta, oltiin kyllä ihan pihalla vielä ekalla kuvatulla keikalla. Mä en ollut siihen mennessä ikinä virittänyt bassoa, koska se oli tuntunut täysin epäolennaiselta. Roope tuli suoraan koirakeikaltaan lavalle ilman yhtäkään yhteistä bänditreeniä. Roopen kanssa siinä sitten käveltiin lavalle "keikalle" ja kysyttiin, jos Tatu voisi nopeasti opettaa meitä käyttämään viritysmittaria ja Roopelle kertsin sanat, jotka sen pitäisi laulaa. 

Tatu teki ison työn skeban ja laulun kanssa ja treenasi aina molempien (omat ja Roopen) laulut ja riffit kaikkiin biiseihin, ja sen takia pystyttiinkin opettaa Roopelle miten ja mitä pitäsi soittaa. Mimosan kanssa oli helpompaa, kun se osasi soittaa bassoa jo ennestään. Eikä mun taidot olisi opettamiseen kyllä riittäneetkään...

Kun me sitten lopulta saimme vetää keikka 400:lle ihmiselle, päästin todistamaan, miten jengi hyppii lamput paikoiltaan ja huutaa kurkut käheiksi, ja kuinka ne alkuperäiset Apikset virnuilee tyytyväisinä setin ulkopuolella. Sillon tuli mieleen se eka treenivideo ja kuinka paskalta se olikaan kuulostanut. Eikä noi Apiksen ukot olleet muuta, kuin lyöneet kättä lippaan ja kehuneet meininkiä. Ehkä ne oli vähän liiankin reiluja, mutta toisaalta mehän oltiin vain näyttelijöitä, eikä mitään muusikoita!

Teksti: Iiro Panula
Kuvat: Lars Johnson

tmk elokuva